torstai 25. toukokuuta 2017

Reissuun lapsilla vai ilman?

Aiheesta on nyt viime aikoina paljon kohistu Facebookin Suomalaiset matkaajat maailmalla -ryhmässä, kun Tämä matka jakoi sinne kirjoituksensa Jättäkää ne lapset joskus kotiin. Myös blogissa on käynyt kuhina suuntaan ja toiseen.

Kirjoitusta tulkittiin usealla eri tavalla ja se jakoi mielipiteitä niin siitä pitääkö lapset aina ottaa mukaan vai ei, sekä siitä että tarkoittiko kirjoittaja sitä, että lapsia ei saisi ottaa mukaan (eikä niitä halua matkaansa pilaamaan) vai ei. Kommentteihin tuli myös paljon omakohtaisia kokemuksia siitä, onko lapsena ollut mukana vai ei, ja mitä mieltä siitä on.

Toiset kertoivat saaneensa jo nuorena reissukärpäsen pureman, kun ovat päässeet matkustamaan vanhempiensa kanssa. Toiset painottivat sitä, ettei kaikilla ole mahdollisuutta matkustaa ilman lapsia, vaikka niin voisi halutakin joskus tehdä. 

Toisten mielestä jos lähtee itse matkalle ilman lapsia, ei saisi muillakaan olla lapsia mukana kun ne pilaavat reissun. Mahtui mukaan myös niitäkin, joiden mielestä muiden lapset ei haittaa ollenkaan.


Eli mitenkäs se nyt sitten on. Pitääkö matkustaa lasten kanssa vai ilman?


Mielestäni ne eivät sulje toisiaan pois. Miksi pitäisi matkustaa ilman lapsia? Entä miksi ne pitäisi raahata joka paikkaan, jos se ei heitä kiinnosta? Tai miksi ei saisi käydä kahdestaan reissussa?

Puhun nyt sitten vain ja ainoastaan omista kokemuksista.

Meillä on matkattu aika monella eri kokoonpanolla (vaikka ei me paljoa ollakaan matkattu). On matkattu lapsilla ja ilman, yhden aikuisen voimin, lyhyen ja pitkän kaavan mukaan, kaukana ja lähellä.


Koko perheen voimin


Näillä matkoilla (Tallinnan laiva, kotimaan matkailua teltassa, hotellissa, sukulaisilla ja mökillä) ja viikko Hanoissa eniten hermoja on kiristänyt puoliso, EI lapset. Oikeasti. Se, kenen kanssa on kohta 12 vuotta yhdessä rämmitty on ainut reissuilla, joka on saanut verenpaineeni kohoamaan. Älkää käsittäkö väärin! Siitäkin huolimatta lähden aina, yhä uudestaan ja uudestaan hänen kanssaan reissuun. Joku voisi jo väittää että minussa on masokistin vikaa. Ehkä syy räjähdysherkkään tilanteeseen on se, ettemme paljoa ole ennen matkailleet ja meillä on asioista niin eri käsitykset. Ja eihän niistä tietenkään voi puhua (suomalaisia kun ollaan!), niin onko se ihme kun hyppää hetkeksi pois oravanpyörästä, niin heti ollaan törmäyskurssilla ilman tuttuja rutiineja (meillä rutiinit ovat niitä, ettei arkena keretä oikeastaan koskaan näkemään ja luovitaan siinä stressin, unenpuutteen ja arjen kaaoksessa kohti seuraavaa, vähintäänkin yhtä kaoottista päivää kohti). 

Reissussa lapset asettautuvat lomamoodiin, jolloin asettuvat vanhemmatkin. Kun lapset ja vanhemmat on rentoja ja loma-asetuksilla, on kaikilla kivempaa. Ei tietenkään eletä "hällä väliä" -aseteella, mutta löysätään vähän. Ei kukaan tykkää lomalla pingottajista!

Yhteenvetona koko perheen reissuista voisin sanoa, että ei ne lapset siellä yhtään menoa haittaa. Itse en kaipaa biletystä, aamuyöhön istumista baarin terassilla hyttysten ruokana enkä tylsiä aikuisten juttuja. Lasten varjolla voi (tietenkin ilmankin) mennä huvipuistoon, vesipuistoon, eläintarhaan, vaihtaa ravintolaa vaikka olisi jo pöytään istahtanut jne.. Lapset. Mikä ihana tekosyy!


Yksi vanhempi ja lapset


Tämä on yksi helpoimmista kokoonpanoista, MUTTA itse kaipaan toista aikuista jakamaan vastuuta ja kun toinen ei ole mukana, tekee mieli jokaisesta kadunkulmasta, jäätelöstä, auringonlaskusta, hiekan jyvästä kengässä ja kiukuttelun aiheesta, kertoa heti toiselle. Eli onko se kuitenkaan hyvä, jos haluaisit kaiken jakaa sen toisen kanssa, joka ei olekaan mukana?

Meillä minä ja mies ollaan molemmat matkannut lasten kanssa. Mikään ei kyllä ole seksikkäämpää kuin mies, joka pärjää lasten (etenkin omien) kanssa missä vain! Mies oli reilun viikon Suomea kiertämässä kahden pienen tytön kanssa. Itse olin kotona ja vaikka olisi ollut ihana olla mukana, en voinut olla tyytyväisempi miten hyvä isä lapsillani on. Ja sen kuulin kyllä moneen kertaan aiheesta puhuessani muiden kanssa. Viime kesänä mies oli sitten lasten kanssa kun itse olin vielä Hanoissa. Lento oli sujunut hyvin kahden lapsen kanssa (vaikka oli miehen ensimmäinen kerta) ja kesäkin meni hyvin, tosin lapsenhoitoapuja järkkäilin toiselta mantereelta käsin. 

Minä taas raahasin sitten lapset melkein toiselle puolelle maapalloa (Maija Poppanen oli onneksi mukana) ja olen muutenkin tehnyt lyhyitä reissuja niiden kanssa. Monesti mukana on ollut vielä pikkusiskoni, eli kolme alaikäistä huollettavaa. Ollaan käyty Korkeasaaressa, Muumimaailmassa, Tykkimäessä (Actionparkissa ja huvipuistossa), mattoja pesemässä..

Yhteenvetona yhden vanhemman reissuista voisin sanoa että vaikka ne on mukavia ja antoisia, silti kaipaan aikuistakin seuraa. Silläkin uhalla että sitten mökötetään päivä tai pari. Silti ei kannata jättää menemättä, vaikka olisi vaan yksi aikuinen matkassa. Meillä ainakin lapset käyttäytyy reissussa pääsääntöisesti hyvin. Itse en häiriinny "joko ollaan perillä?" kyselyistä ja "on tylsää!" valituksesta, tietenkin pientä nahinaa keskenään ja "mutkun mä haluun!" kiukuttelua, mutta eikös se ole ihan normaalia? Kyllä kiukutteleva lapsi on silti helpompi kun kiukutteleva aikuinen.


Vanhemman kahdestaan


Meidän kahdenkeskeiset matkat on tällä hetkellä rajoittuneet viikonloppu reissuihin tai menoihin ihan kotimaassa. Ollaan käyty keikoilla, juhlissa tai kuten viime viikonloppuna: Jyväskylässä kuljetusmessuilla. Nämä reissut menee joko hyvin tai hyvin huonosti. 

Yleensä jos ollaan ihan kahdestaan matkassa, reissut on menneet hyvin, jos on muutakin porukkaa aikuisten reissuilla, on ollut suurempi todennäköisyys mennä, noh, ei niin hyvin. Mistä tämä sitten johtuu? Ihminen on laumaeläin ja jokainen käyttätyy laumassa erilailla kuin kahden kesken jonkun kanssa. Laumassa on ryhmäpainetta ja omaa paikkaansa ja asemaansa haetaan. Lisäksi jos mukana on vain toisen "lauma", niin toinen tuntee helposti olonsa ulkopuoliseksi ja ei tervetulleeksi kyseiseen seuraan, vaikka olisi kuinka sosiaalinen ja avoin. Tämä sitten aiheuttaa väärinymmärryksiä, koska toinen ei ymmärrä miltä toisesta tuntuu, kun itse ei koe tilannetta samoin.

Yhteenvetona voisin sanoa, että kahdenkeskeiset reissut ovat tärkeitä. Jo se iltapäivä irti arjesta tekee hyvää! Toista ei pidä pitää itsestään selvyytenä. Vaikka reissun lopputulos ei aina olisi hekumaa ja elämä on ihanaa tunnetta, ei niitä silti kannata jättää tekemättä. Ei kenenkään elämä aina ole ihanaa, vaikka niin antaisivat ymmärtää. (Meilläkin miehen kohteliaisuuksia minulle on ollu mm. "Naamasi on kuin vanha Taunus. Kevät tulee ja se alkaa kukkimaan.", "Ollaan oltu jo kahdeksan vuotta yhdessä eikä minusta vielä ole alkoholistia tullut", "Nainen on kuin pekoni. Se on hyvää, mutta tappaa hitaasti ja varmasti.". Älkää nyt luulko että mieheni on idiootti. Ei hän ole. Hän vain ilmaisee itseään omalla tavallaan, jonka minä kyllä ymmärrän.)


Lapset reissussa ilman omia vanhempiaan


Meidän lapset ovat päässeet pienille reissuille ilman vanhempiaan. Milloin ovat Mammalla, Mummelilla ja Papalla tai Sahalahdessa. Joka kerta heillä on ollut kivaa, vaikka mitään erikoista ei olisi ohjelmassa ollutkaan.

Lapsetkin tarvitsevat lomaa omista vanhemmistaan! Älkää luulkokkaan että ollaan niin ihania, ettei lapset koskaan haluaisi olla meistä erossa. Se, uskaltaako lapsi jäädä yökylään tai pitemmäksi aikaa riippuu tietenkin lapsesta. Vaikka lapsella/lapsilla olisi miten kivaa, voi heillä silti olla vanhempia ikävä, niinkun vanhemmillakin kahdenkeskeisillä reissuilla. Se kuuluu asiaan. Ei lapsi pienestä ikävästä hajoa. Uskokaa pois. Ne on kestävää tekoa!

Yhteenvetona taas lasten reissaamisesta voisin sanoa, että se riippuu niin lapsesta että mikä on sopivin reissun kesto, mutta kyllä lapsetkin muuta kaipaa elämäänsä kuin vain kotia ja koulua/hoitopaikkaa. Paljaita varpaita nurmikolla, rannalla hiekkaa varpaiden välissä, mansikoita, jäätelöä, mummolaa ja kiireetöntä yhdessäoloa.



Yksin matkustaminen


Näitäkin on tullut. Kuten jo yllä kirjoitin, itse ainakin kaipaan sitä toista, ja jos se ei ole mukana, niin haluan kertoa kaiken hänelle heti. Olin koulun kanssa 5 päivää Brysselissä ja sieltä joka ilta soitin ja kerroin päivän kuulumiset (ja ehkä pari viestiäkin laitoin), Hanoista kirjoitin joka ilta sähköpostiviestin missä kerroin kuvien kera miten päiväni on mennyt, whatsapp viestien lisäksi. Kyse ei ole siitä ettenkö pärjäisi yksin, vaan siitä, että haluan toisenkin kokevan edes pienen palan päivääni.
Kotimaan päivän reissuilla ei kyllä paljoa kuulumisia aina vaihdella. Pari kuvaa tai viestiä puhelimella, niin se on siinä.

Yhteenvetona vielä yksin matkustamiseen. Toiset tykkää, toiset ei. Itse en voi sanoa nauttineeni, miehen mielipidettä en tiedä. Kyllä me erossa pärjätään (ollaanhan me jo isoja!), mutta ei se ikävä tarkoita että ei voi olla ilman toista. 


Entä tulevaisuudessa? Millä kokoonpanolla mennään?


Kirjoitin jo kesän bucket listin missä oli myös reissusuunnitelmia (se löytyy tästä). Mutta niille jotka ei sitä ole lukeneet, niin meillä on nyt tulossa koko perheen matka Portugaliin. Siitä mitä siellä tehdään ja miten, on jo nyt eri näkemyksiä, mutta kyllä me sinne mennään ja nautitaan (ainakin yritetään)!
Meillä on myös suunnitteilla ensimmäinen kahdenkeskeinen ulkomaanmatka Rallicrossin MM kisoihin Ranskaan. Lapset ovat taas jo kovasti odottaneet kesälomaa ja kyselleet koska pääsevät Mammalle tai Sahalahteen, ilman meitä. Eli meillä matkataan kyllä taas monella eri kokoonapanolla! Eikä mikään niistä ole toista huonompi.


Muistutan vielä ettei nyt kukaan pahoita mieltään, nämä on täysin minun omia mielipiteitäni.

Miestä jokainen matkaa tyylillään. Mikä on sinun tapasi matkustaa? 


Loppuun vielä kappale, joka kuvastaa minun ajatuksiani: Aurora - Täydelliset   

"Sä saat unohtaa duunit, löysää sun kireet ruuvit, 
tänään pyörät saa vihdoin pysähtyy. 
Järjestä meille aikaa, lähde retkelle mun kaa, 
mitä jos annettais pölyn laskeutuu.

Mut kuopataan huolet rantahiekkaan niin syvään, 
et ne ei enää koskaan esiin tuu.

 Tiedätkö et sussa on vaan kaikki kohdallaan 
mä haluun pitää huolta et sun toiveet pääsee toteutuu, 
tehdään mitä haluut ei viel aika kotiinpaluun, 
teet meistä täydelliset sinä eikä kukaan muu."

20 kommenttia:

  1. Khyyyllä meilläkin puolison kanssa hermoja kiristellään, ihan kaikista eniten reissun ekoina päivinä, kun vielä ei ole löytynyt reissumoodin balanssi. Ja ne nälkä-väsy-hiki-kiukut... huh!

    Minä tykkään matkustaa kaikilla tavoilla, ehkä ihan kaikista eniten koko perheellä. Kerran vuodessa päästään miehen kanssa kahdestaan ja sekin on aika spesiaalia ja ihanaa. Muuten sitten mennään vaikka millä kokoonpanoilla ja jokainen niistä antaa aina ihan eri tavalla matkasta!

    Minua ei ärsytä muut perheet eikä lapset matkoilla, vaikka omat ei olisikaan mukana. Ei muuten ärsyttäneet ennen omia lapsiakaan. Olen jotenkin ajatellut, että lapset kuuluu elämään ja maailmaan siinä missä aikuisetkin. Mutta ei mulla ole mitään esim. lapsilta kiellettyä hotellia vastaan. Sellaiseen ei haluttaisi lasten kanssa tunkeakaan. :)

    En vaan ymmärrä tätä vastakkainajattelua! Kun ylipäänsä on vaan tosi ihanaa, jos ihminen pääsee reissuun. Ihan mahtavaa, jos on vielä mahdollisuus valita miten ja minne sekä kenen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä hyvin tiivistänyt mielipiteesi! En voisi enempää olla samaa mieltä. Etenkin tuosta että mitä järkeä vastakkainasettelua. Kyllä me kaikki tänne mahdutaan, niin isot kuin pienetkin.
      On kiva kuulla etten ole ainut, jonka hermoja kiristelee puoliso reissussa ja silti lähtee aina uudestaan yhdessä matkalle! :)

      Poista
  2. Me matkustellaan joko koko viisihenkisen perheen voimin, tai sitten miehen kanssa ihan kaksin. Välillä on kiva niin, ja välillä noin, molemmissa on hyvät puolensa,enkä ainakaan minä osaa sanoa kummin olisi parempi. Mielestäni paras reissu tulee kun kohde ja tekemiset suunnitellaan yhdessä lähtevän porukan kanssa, ja heittäydytään lomamoodille unohtaen turhat nipotukset ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa! Paras reissu on kun ollaan lomamoodillaja unohdetaan turhat nipotukset. Meillä suunnittelu jää minulle, mutta se ei haittaa, välillä tosin harmittaa kun tuntuu ettei miestä kiinnosta yhtään mitä kaikkea olen tehnyt matkan suunnittelun eteen kun häntä ei kiinnosta hirveästi etukäteen suunnittelu. En minäkään suunnittelija ihminen ole, mutta välillä on kiva tietää mihin on menossa. :)
      Totta että perheen kesken ja aikuisten kahdestaan matkaamisessa on molemmissa omat hyvät puolensa. :)

      Poista
  3. Meidän Minireissumies on vielä sen verran pieni, että toistaiseksi olemme matkustelleet koko perheen voimin. Matkusteltu kyllä on reilusti näiden vajaa kahden vuoden aikana, kun lapsiperhe olemme olleet. Uskoisin, että tulevaisuudessa reissaamme myös kahden, mutta toistaiseksi on ollut hyvä näin. Matkamme ovat muutenkin olleet sen verran pitkiä, että ei olisi tullut mieleenkään jättää noin pientä hoitoon siksi aikaa. Ehkäpä joskus lähitulevaisuudessa pääsemme kahdestaan johonkin viikonloppureissuun. Nyt on kuitenkin taas buukattuina seuraavat matkat koko perheen voimin, ensin kesällä Italiaan 2,5 viikoksi ja ensi talvena Minireissumies lähtee valloittamaan neljättä mannertaan, nimittäin Uusi-Seelanti on luvassa ja olemme 5 viikkoa reissussa. Yksin en välitä matkustella, mutta oma aika jonkun kaverinkin kanssa voisi tehdä tosi hyvää :) Eli sekalaista settiä kannatetaan täälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne lapset hyvin mahtuu mukaan ja pitemmille reissuille tosiaan otateen mukaan, kuten sanoit, ei niitä lapsia edes tule mieleen jättää kotiin. Ja vaikka lapset on pieniä, kyllä nekin nauttii. :)
      Toivottavasti matkat menee hyvin ja tulevaisuudessa pääsette niille viikonloppureissuille kahdestaankin! :)

      Poista
  4. Mielenkiintoista lukea eri näkökulmista. Minä en ole tähän keskusteluun erityisemmin perehtynyt, joten tämä oli kiva "kooste" omasta näkökulmastasi.
    Olisin varmasti itse ainakin vähän vanhempana lapsena pettynyt, jos en olisi päässyt ulkomaanreissuille mukaan. Lapsuuden reissutkin antoivat niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienenä jäin kotiin (oma-aloitteisesti kun oli koulua) vaikka mukaan pyydettiin ja kyllä se nyt harmittaa! Olin kyllä mukanakin reissuilla, mutta erityisesti harmittaa junamatkan Kiinaan ja laskettelureissun itärajalle, kun jätin ne väliin. Eipä enää iskä pyydä viikoksi junaan istumaan..

      Poista
  5. Minulla matkustaminen jakaantuu oikeastaan aikakausiin: ensin reissasin teini-ikään saakka omien vanhempien kanssa niin kotimaassa kuin ulkomailla, sitten maailmaa koettiin kaverin kanssa ja reilu parikymppisestä lähtien nykyisen puolison kanssa. Miehen kanssa teimme tietoisen valinnan, että haluamme matkustaa vapaasti ennen pikkulapsiaikaa ja reissasimme kaksistaan 13 vuotta, ennen kuin tuntui siltä että on lasten aika.

    Olimme siitä onnekkaita, että pystyimme tekemään tämän valinnan ja sitten lasten tultua mukaan kuvioihin, teimme alkuvuodet ns. helppoja Bamse-matkoja, joita olimme vauva- ja taaperovuosiksi säästäneet ja ne olivat ihanaa vaihtelua aiempiin reissukokemuksiin ja aivan täydellisiä katkaisemaan pikkulapsiarkea.

    Nykyään teemme valtaosan reissuista perheenä kahden aikuisen ja kahden lapsen voimin, emmekä koe lapsia millään tavalla esteeksi matkakohteen valinnalle tai rasitteeksi matkalla, kun matkaa suunnitellessa huomioidaan koko perheen toiveet. Myös lapsemme nauttivat matkustamisesta ja ovat matkakuumeen kourissa siinä kuin äitinsäkin. :) Loma heidän kanssaan ei tarkoita linnoittautumista lapsiperheille suunnattuun hotelliin vaan näemme ja koemme reissussa mahdollisimman paljon unohtamatta niitä kiireettömiä hetkiä meren äärellä.

    Maailmalla lapset on aina otettu hyvin vastaan, mutta Suomessa vallitseva lapsikielteinen ilmapiiri tuntuu inhottavalta. Henkilökohtaisesti en koe lapsia ongelmaksi niin lennolla, hotelleissa kuin ravintoloissa, vaan ongelma ovat ylipäätään huonosti käyttäytyvät ihmiset, iästä riippumatta. Toivon, että perheet matkustavat rohkeasti myös pienten kanssa ja totta kai sitten vanhemmille tarvitaan myös sitä omaa aikaa, vaikkapa minilomilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla tosiaan on jakautunut matkustaminen eri aikakausiin ja kiva että olet jokaiseen aikakauteen ollut tyytyväinen. Hyvin olet sen reissukuumeen sitten tartuttanut lapsiinkin, jos nekin on jo sen kourissa. :)

      Tuo on niin totta, että Suomessa on valitettavasti vallitseva lapsikielteinen ilmapiiri, joka ei tunnu kivalta. Vaikka lapset käyttäytyisi miten mallikkaasti, aina joku pahoittaa mielensä. Kuten sanoit, eniten häiritsee huonosti käyttäytyvät ihmiset, oli ne sitten isoja tai pieniä.

      Oli kyllä harmi lukea tähän keskusteluun tulleita kommenteja, missä muutama sanoi ettei lähde lasten kanssa ulkomaille, ettei muut pahoita mieltään jos lapsi itkee lentokoneessa. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu! Rohkeasti vaan reissuun! Tietenkin jos ei haittaa että pikkulapsiaikana reissut on kotimaassa, niin se on hyvä, mutta ei tuo pelko itkevästä lapsesta saisi olla este toteuttaa unelmiaan!

      Poista
  6. Meillä ei vielä omia lapsia ole, mutta sitten kun (jos) niitä siunaantuu, niin aivan varmasti reissataan lastenkin kanssa, ja voin kuvitella että eri kokoonpanoilla myös. Olen viime aikoina alkanut tykätä perhematkoista omien vanhempieni ja veljieni kanssa ihan uudella tavalla, ja kyllä siihen revohkaan pikkulapsetkin sopisivat, kun monta hoitajaakin löytyisi. :D Uskon että lapsettomiakin reissuja arvostaisi sitten ihan eri tavalla, sillä onhan niissäkin puolensa. Minäkään en ole niin soolomatkailija, ettenkö kaipaisi kokemusten jakamista ja ihan vain sitä reissukaverin henkistä turvaakin. Mutta parempi se on lähteä matkalle yksin kuin ei ollenkaan! Reissaaminen on myös hyvä keino testata etenkin tuoretta parisuhdetta, sillä reissussa toisen omat luonteenpiirteet ja käytös yleensä jotenkin korostuvat, kun ei ole niitä arjen rutiineita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että teidän revohkaan ilmaantuu niitä pikkusia varpaitakin. Kuten sanoit, on kiva että tarvittaessa on niitä apukäsiä reissussakin. :)

      Tuo kokemuksien jakaminen ja henkinen turva on kyllä syitä miksi tosiaan en tykkää yksin matkustamisesta. Hanoissa huomasin myös sen, että kun olen ollut jo useamman kuukauden samassa paikassa, tuntuu että kaikki on jo nähty, eikä oikein viitsinyt samalla tavalla tutkia kujia ja katuja kuin seurassa. Harmi sinäänsä, sillä eiköhän aina jotain uutta olisi löytynyt!

      Kaveri lähti ensi treffeille Saksaan. Siis treffit oli lentokentällä ja sitten pitkä viikonloppu Saksassa. Siinä oli kyllä juuri tuo testi, toimiiko suhde. :)

      Poista
  7. Kun lapset olivat vielä pieniä matkustimme kokon perheen kanssa. Haluavathan kaikki toki mennä lomalle yhdessä. Erikseen olivat matkat jolloin vanhemmat matkailivat työn tai opintojen merkeissä.
    Nykyään tulevat lapsenlapsetkin mukaan, se on välillä tosi ihanaa, mutta toki erilaista kuin silloin kun matkailee aikuisten parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että toiset jaksaa vielä lapsenlapsienkin kanssa matkustaa! :) varmasti vanhemmatkin tykkää, kun on apukäsiä reissussa ja isovanhemmat kun saa nauttia pienten seurasta muuallakin kuin arjen keskellä.

      Poista
  8. Lasten kanssa matkustamisessa on se mielenkiintoinen piirre, että usein suomalaiset tuntuvat vastustavat sitä eniten. Hyvin monessa paikassa maailmalla lapset otetaan vastaan sylit avoimina, ja kaikista on ihan luonnollista olla liikkeellä koko perheen voimin. Suomalaiset sen sijaan jaksavat aina häiriintyä lapsista. Muutama vuosi sitten olimme olleet Thaimaassa jo lähes kuukauden, kun ensimmäistä kertaa törmäsimme siihen, että lapsia katsottiin vähän oudosti. Olimme aivan täpötäydessä Bangkokin sky trainissä, johon ihmisiä tunki sisään loputtomasti. Minulla oli vuoden ikäinen lapsi kantorepussa sylissä, kun pari sisään tulevaa miestä alkoi pyöritellä silmiään. Saman tien toinen heistä avasi suunsa ja sanoi selvällä suomen kielellä, että "no kun täällä on jotain lapsiakin seassa". Minä sitten vastasin heille yhtä kuuluvalla äänellä. Ainoa negatiivinen tilanne koko kuukauden aikana tuli siis suomalaisten aiheuttamana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta! Maailmalla on itsestään selvää että lapset tulevat vielä illallakin vanhempien kanssa syömään tai iltakävelylle. Suomessa taas vastustetaan lasten kanssa matkaamista ja usein kuuluukin kyselyä "ai oikeasti otatte lapset sinne mukaan?". Juu-u, ihan oikeasti otan ne mukaan.
      Ikävää tuo suomalaisten asenne ulkomaillakin. Voi olla että itsekin olisi muutama valittu sana tullut tuossa tilanteessa.

      Poista
  9. Olen samaa mieltä, että kukin matkustakoot tyylillään. Eipä se muille kuulu jos joku haluaa aina matkustaa vain lasten kanssa tai toinen ilman. Meillä on samalla tavalla ollut montaa kokoonpanoa. Asumme Kaliforniassa eikä meillä ole täällä varsinaista tukiverkostoa joka lasta hoitaisi kun ollaan reissussa, joten pääsasiassa lapsi on jo reissannut mukana. Nyt hän on jo sen verran isokin, että saa samalla iloita niistä elämyksistä joita hän matkoilla kokee. Mutta olen myös tehnyt reissuja kavereiden kanssa. Ja jos isovanhemmat olisivat vähän lähempänä niin varmaan mentäisiin joskus kaksinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välimatka tuo varmasti omat haasteensa! Niin arkeen kuin matkustamiseen. Toivottavasti vielä pääsette reissaamaan kahdestaankin. :)
      Totta, kyllä ne lapsetkin nauttii kokemuksista ja elämyksistä mitä reissuilla tulee. Ihan niinkuin aikuisetkin. Monesti vielä näkee maailman useammalla tavalla kun katsoo myös lapsensilmin asioita. :)

      Poista
  10. Se on juuri näin kuin kirjoitit, että jokainen matkustaa tyylillään. Itse olen paljon matkustanut kahden tyttäreni kanssa ilman toista aikuista (perheessämme kun ei sitä toista aikuista ole ollut) enkä osaa ketään edes reissuillemme kaivata mukaan. Usein mukana on toki ollut muuta perhettä, siskoni, vanhempani jne. ja kaikki ne ovat olleet kivoja retkiä ja hetkiä.
    Silti, nyt kun tytöt ovat jo aika isoja, täytyy myöntää että odotan aika paljon sitäkin aikaa että saan reissata aivan yksin. Enkä taatusti kaipaa ainakaan ketään ukkoa siihen "kitisemään". :D Tyttärieni kanssa matkustetaan varmasti vielä tulevaisuudessakin yhdessä, niin mukavaa meillä on matkoilla ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että olet nauttinut tyttöjen kanssa reissaamisesta! :) Tyttäresikin varmasti ovat nauttineet siitä ja arvostavat sitä että olet heille maailmaa näyttänyt.
      Kiva että välillä on ollut apukäsiä reissussa mukana, pääsee nauttimaan eri tavalla, kun välillä saa jakaa vastuuta muillekin, edes pieneksi hetkeksi.

      Toivottavasti jatkossakin pääset nauttimaan ihanista reissuista niin yksin, kuin tyttäriesikin kanssa! :)

      Poista

Kynä sauhuamaan..