tiistai 21. helmikuuta 2017

Kun Vietnam koittaa viedä minusta voiton vol 2.

Viikko 17

Maanantaina päivän sana oli turvallisuus. Itsekin istuisin "pyörätuolissa" skootterin päällä ja tekisin bambutikkailla sähkötöitä.. Työpäivä meni aika pitkälti samaa rataa kun muutkin päivät, samoin ilta.



Tiistaina töissä ei tapahtunut mitään jännää. Kävimme syömässä "keittiössä". Soppa oli vähintäänkin mielenkiintoista, vaikka siinä oli vain vähän syötävää.. Matkalla asunnolle oli mainostauluihin kuvien vaihto menossa. 
Iltapalaksi leipää chilikastikkeella ja kookospipari. Tietääkö joku näiden kookosherkkujen oikeaa nimeä? Myyjä tytöltä kysyin mitä ne ovat kun kaikkien herkkujen välillä arvoin mitä ostaisin, vastasi vain että makeita ja hyviä. Päätin sillä kuvailulla niitä ostaa ja se on yksi parhaista päätöksistäni täällä! Niitä ostaessa pieni tyttö alkoi jutella minulle. Kyseli mistä olen, mikä on lempileivonnaiseni ja mitä kuuluu. Näköjään lapset ovat täälläkin lapsia. :)



Mielenkiintoinen soppa, oli ihan hyvää.




Ihana kookosherkku!

Joka aamu nyt koulujen alkamisen jälkeen kuuden aikaa alkaa ihmeellinen mökä ja oppilaat istuu kiltisti pihalla kuuntelemassa sitä. Todennäköisesti aivopesua.
Töissä..noh, sain tämänkin päivän kulumaan. Käytiin syömässä the Kafessa ja vihdoin uskaltauduin ottamaan possua ja pastaa. Pasta oli parempaa kuin nauta annoksessa, mutta liha huonompaa.. Tai no, vähemmän läskiä ja enemmän suolaa niin olisi ollut varmasti tosi hyvää! Jälkkäriksi söin kaksi tryffeliä, ahne kun olen.
Matkalle sattui jalkakäytävälle parkkeerattu tynnyri ja isä, joka pysäytti ruuhkassa skootterin ja haki liikenteen seasta tytön lippiksen. Siinäpä tää päivä oikeastaan.






Torstaina alkoi meillä viikonloppu. Minusta ne kahden päivän viikonloput on jo liian pitkiä, niin entäs tämä sitten..
Töissä ja matkalla sain kehuja, olin kuulemma kaunis ja seksikäs. Taidan siirtyä käyttämään vaan mekkoja. ;)
Asunnolla tein ruokaa, söin ja katselin auringon laskua. Hyvää torstaita vaan kaikille! 






NAM!!!
Toinen mekko minkä ostin..























Perjantaina en ole tehnyt mitään. Paitsi syönyt ja katsonut netflixiä. Ulkona on 
rauhallista, taitaa kaikki nauttia vietnamin kansallispäivästä.. Josko sitä huomenna taas tekisi jotain muutakin..

 
Tänään on vasta lauantai. Vielä yksi päivä kun en tee mitään.. Tänään siivosin, pesin pyykkiä ja selasin nettiä.. Siinä tämä päivä oikeastaan olikin. Ehkä jo huomenna poistun asunnosta. Ehkä, jos jaksan.


Sunnuntai päivällä uskaltauduin ulos. Se osoittautui virheeksi myöhemmin.. Kävely matkalle mahtui taas vaikka mitä: ruuan kuivatusta, rakentamista, lippuja, "huippu kuntoisia" asuntoja, lisää rakentamista ja skootterin vanteen fiksausta. Koitin käydä ostamassa mekkoja lisää, mutta kauppa oli piilotettu! Ei vaan löytynyt kauppaa, vaikka miten samaa katua kävelin edes takaisin, sekä sen viereisiä kujia. 
Paluu matkalla poikkesin vaatekauppaan Made in Vietnam ja kesken shoppailun korvat meni lukkoon, päässä heitti, rinnassa tykytti ja pystyssä pysyminen toi omat haasteensa, minkä takia istahdin nurkkaan.. Jälleen kerran Vietnam yritti viedä minusta erävoiton! Sain tovin istuskella kun asiakas tuli kysymään onko kaikki ok, kun henkilökunta oli asiaa miettinyt.. Tämän jälkeen suuntasin kassalle ja hetken jonottamisen jälkeen sain iskettyä vaatteet kassalle ja koitin sanoa että nyt on paha olla, niin herra tiskin takana vaan nosti vaatteet tiskin taakse ja alkoi palvella seuraavaa asiakasta. Minä sitten menin tiskin taakse, otin jakkaran ja kävin istumaan kun ei enää pystyssä pysynyt, eikä palvelua saannut.. Hetken päästä ulkona oleva vartia huomasi ettei kaikki ole hyvin ja kutsui toisenkin paikalle. Hetken kurkkivat kauppaan sisään ikkunan läpi. Tovin jälkeen tämä toinen olisi tarjonnut jotain lääkkeitä minulle, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Tässä vaiheessa toinen asiakas huomasi ettei kaikki ollut hyvin ja tuli kysymään miten voi auttaa. Hän auttoi myyjiä ymmärtämään että haluan maksaa ja poistua, sekä pyysi vartijoita soittamaan minulle taksin. Ulos kun viimein pääsin, sain istua vartijan tuolissa kadulla odottamassa taksia. Olisin myös saanut jääkahvin, mutta jätin juomatta, kun en kahvia muutenkaan juo. Vartijat saattoivat vielä taksiin ja kertoivat jotain todella tarkkaan taksikuskille, sillä taksikuski odotti pihalla kunnes pääsin ovesta sisälle, mitä ne eivät koskaan tee! Välillä vieraiden ihmisten huomaavaisuus on uskomatonta!








Asunnolla hetken viilennys ja vettä, niin tunnin päästä lähdinkin työkaverin kanssa syömään nurkan taakse meksikolaiseen. Ruoka oli ihan jees, palvelu tosi hyvää! Kuulimme myös synttärilaulun. Tapa oli lähes sama kun amerikkalaisissa elokuvissa: valot himmenee, musiikki alkaa soida, työntekijät laulaa ja kantaa sädetikulla varustettua herkkua päivänsankarille..
Illan viimeinen aktiviteetti oli torakan kanssa hippaa ja piiloa. Sen kaverin viimeinen piilo oli kenkäni alla, eli voitin tämän erän. Huomenna onkin taas paluu arkeen. Onneksi.


Siinä ne puikot lepää naisen päällä..






Pizzataksit.

Tämän kaveri ui selkää..

Viikko 16

Tänään heräsin taas liian aikaseen. Kuuntelin sitten sadetta ja ukkosen jyrinää. Kun vihdoin kello oli niin paljon että voi lähteä töihin, ei sateen viileydestä ollut tietoakaan. Liikenne oli todella ruuhkainen ja jälleen kerran mietin että toivottavasti en tule ambulanssia täällä tarvitsemaan, kun kukaan ei tee tilaa vaikka poliisikin koittaa liikennettä ohjata. Nopeammin kävelin suoran skoottereita väistellen kun ambulanssi ajoi.. Take away ruokaa (samaa söin viime viikolla paikan päällä). Ruoka oli hyvää. Kyssälaaleja en kyllä edes maistanut. Vaikka annos oli iso, ei kuitenkaan niin iso, etteikö jälkiruuaksi olisi jäätelö kelvannut. Ja kyllä, olen ahne, molemmat pallot on minun.
Ilta menikin peruskaavalla: netflix.



Take away. Hyvää on!

Jälkkäri jätskit Lotten alakerrassa.

Tiistai.
Tänään aamulla oli taas satanut, samoin pitkin päivää tuli kuuroja, mutta silti ulkona oli kuuma. Niin väärin!
Töissä vaihdoin huonetta (hei hei maisemat ulos) työkaverin kanssa. Ruuaksi söin leipää, outoa leipää ja suklaaleivoksen. Niiden syöminen kyllä pitäisi lopettaa.. Netflixiä vielä iltapalaksi.



Jäätelöpaikasta ostettu leipä, syötävää, ei erityistä herkkua.

Netflixin kaveriksi iltapalaa..

Keskiviikkona ulkona oli todella kuuma! Yök! Siivojatyttö poimi minut (jo toisen kerran!) skootterin kyytiin ja matkasin viimiset 500m kyydissä. 
Päivällä käytiin syömässä paikallista ruokaa työporukan kanssa, mikä ei ihan ollut minun juttu. Puhua ei pystynyt, kun jatkuva huuto oli paikallisilla käynnissä, ruokaa tilattiin niin, että samoista annoksista piti jokaisen koota oma annos. Itse en kerennyt, enkä kuullut mitä tilattiin, niin yllättäin ei ollut minulle syötävää.. Jälkkäriksi pehmistä Lotteriasta (muuta sieltä ei kannatakaan syödä!).
Matkalla asunnolle näin 20 metrin säteellä kaksi skootteri törmäystä. Onneksi nopeudet ei ollut kovat, lähinnä kevyitä töytäisyjä oli. Iltapalaksi jälleen netflixiä.



Taas jotain vietnamilaista ruokaa.. en syönnyt, seurana vain.

Lottesta löytyy pupujakin..

Torstai aamulla Lotten aulassa oli vastassa "pieni" kakku. Päivä meni ja asunnolle päin lähdin kävelemään, oli pakko todeta että ulkona on vielä eilistäkin kuumempi. Eli enemmän yök kun eilen! Illalla netflix piti seuraa. Huomenna onkin taas perjantai ja alkaisi viikko olla paketissa..


Perjantaina kävin taas yhdessä sotamuseossa (nyt ne on käyty kaikki täällä). Pihalla oli paljon nähtävää, sisälle en edes jaksanut yrittää..

Kätevä vinkki kotiinkin! Vanhat renkaat hyötykäyttöön.








Sotamuseon jälkeen suuntasin syömään The Kafeen. Söin nautaa! Kääk! En siis ole naudan ystävä, enemmänkin possun.. Ennen kuin lähdin jatkamaan matkaa, kävin vessassa ja pakko ihmetellä että miksi vessanpönttö pitää olla korotettu!? Oli aika työ kiivetä sinne pöntölle! Sienet on ruokapaikkaan menevältä kujalta.


Hyvää oli! Suosittelen!

Kaikkeen sitä kanssa törmää: korokkeella oleva wcpönttö.


Matka jatkui entisten hotellien nurkkien kautta yömarkkinoille. Siellä ei ollut vihaisia lintuja, vaan vihaisia banaaneja. Ruoka-auto, säiliöauto, poliisiauto, linja-auto, kuorma-auto, betoniauto edestä ja betoniauto takaa.. 
Paluumatkalla tapahtui myös jotain täysin odottamatonta: paikallinen skootterikuski koitti iskeä minua! Ensimmäinen tapaus 111 päivän aikana. En tiedä onko se hyvä vai huono. ;) Huonosta englannistaan huolimatta hän valehteli sujuvasti, sillä se määrä kehuja (enemmän kun mieheltäni ikinä) reilut 8h helteessä kävelleelle ei todellakaan ole uskottavia. Lopulta suostuin ostamaan kyydin asunnolle (matka vajaat kilometri), jotta mies olisi hetken hiljaa. Perillä ei kyllä raha kelvannut, huijasi kuulemma minua. Iso miinus, naisille EI valehdella! Suihkun kautta peitto korviin ja näkemään unelmamiehestäni unta, eli siitä peikonpojasta kotona.


Poliisien maija.
Vähän kesympää..

..vähän vähemmän kesyä.


Angry banana.

Happy banana.

Söpöjä saippuoita.




Tämän jälkeen se skootteri kuski koitti iskeä minua..

Betoniauto.


Nää viikonloput on liian pitkiä.. Tänään olisi voinnu olla jo sunnuntai.
Ulkoilin sen verran tuolla kuumuudessa, että hain pizzaa. Asunnolle päästyä lähdinkin pizzan kanssa takaisin, sillä pizzassani oli sieniä. Loppu päivä meni netflixin seurassa ja illalla sadetta kuunnellessa. 

 


Aamuyöllä alkoi satamaan ja ukostamaan. Sade jatkui melkein iltaan asti.
Tänään olin tylsä sateesta huolimatta. Pesin pyykkiä, siivosin, laitoin ruokaa ja katsoin netflixä. Kuten sanottu, vapaat ei ole minua varten.
Ps. Tänään lähti 17 viikko käyntiin täällä kaukana, missä netflix on paras kaverini.




PS. Pakko kertoa kun on löytänyt ihmisen joka on samalla aaltopituudella.
Minä: "Mietin eilen että ollaanko me oltu ystäviä vasta 2.5v? Se on tosi lyhyt aika, mut silti tuntuu että oltais tunnettu ikuisuus."
Ystävä: "Siskon kanssa hetkikin tuntuu ikuisuudelta." <3