perjantai 26. elokuuta 2016

Kuukausi Vietnamin auringon alla

Viikko 4

Tällä viikolla suuntaamme lauantaina Bangkokiin uusimaan viisumit tänne Vietnamin auringon alle. Koko viikon on aurinko laittanut parastaan! Illallakin jokainen kivi mikä kaupungista löytyy hohkaa kuumaa. Yök!

Keskiviikkona viimein meni hermot tuohon Apt-Ez Holiday hotelliin. Alkuviikosta sähköt hävisi hyväksi toviksi, edelleen 4 hengellä on 3 tyynyä ja kaksi peittoa (neljännen tyynyn otin viereisestä huoneesta omatoimisesti kun lukemattomien pyyntöjenkään jälkeen ei mitään tapahtunut), eikä siivooja ei ole käynyt kertaakaan. Niin palatakseni aiheeseen mikä oli se viimeinen pisara..
Tapahtui jotain odottamatonta, nimittäin keskeltä kattoa alkoi tulemaan vettä. Siis oikeasti, keskeltä kattoa. Tällä kertaa ei kuitenkaan sänkyyn, vaan sängyn viereen. Siitä sitten alkoi tapahtumaketju, joka olisi koetellut kyllä lähes jokaista. Menin alakertaan kertomaan että arvatkaas mitä tällä kertaa tapahtuu. Sieltä tomera työntekijä tuli katsomaan tilanteen ja meni sulkemaan talon rakenteista seinien välistä jonkun putken. Hetken odottelimme ja kipitin taas alas ja kysyin että mitäs nyt tehdään kun ei me silti sinne huoneeseen jäädä, vettä tulee edelleenkin enkä jää odottamaan million katto putoaa päällemme. Tiskin takaa nuori herra tuli sitten huoneeseen katsomaan että mistä se Suomityttö nyt meuhkaa. Hänellä oli ratkaisu: mopilla kuivasi katon ja huoneen lattialle laittoi pyyhkeen. Siinä sitten selitin että ei, tuo ei ole ok, ei käy. Hyvitykseksi saimme kaksi rullaa vessapaperia. Ei näitä ihmisiä ainakaan voi mielikuvituksen puutteesta syyttää!
Varasin toisen hotellin ja olimme menossa kirjautumaan ulos ja maksamaan, kun selvisi että luottokortilta olikin jo veloitettu koko viikko. Siinähän sitten selitettiin ettei niin tehdä asiakkaan kanssa puhumatta, rahat on palautettava ja minä en täyttä hintaa tuosta "joka päivä jotain uutta rikki"-huoneesta maksa. Lopulta päästiin edes johonkin yhteisymmärrykseen (kiitos erään mukavan nuoren miehen joka tulkkasi kun yhtäkkiä kielitaito hävisi sieltä tiskin takaa) ja siirryimme n. 200m sivumpaan, viereiseen hotelliin (Hanoi Sky Hotel). Ai monesko kerta kun vaihdamme paikkaa tässä reilun kolmen viikon aikana? Vastaus taitaa olla aika tasan 14, jos lasketaan myös ne kerrat kun on käyty asuntojakin katsomassa. Jos nyt olis pari yötä täällä ja sitten taas kohti uusia seikkailuja.


Uudessa hotellissa oli monipuolinen aamupala, siistit huoneet ja hyvä asiakaspalvelu (yhtä naista lukuunottamatta). Hintakin oli hyvä, yli puolet kalliimpi kuin muut hotellit joissa olemme olleet, mutta aina ei vain illalla enää jaksa lasten kanssa alkaa hankalaksi.. Välillä on vaan annettava olla ja nukuttava puhtaissa lakanoissa ja nautittava kun joku muu tekee aamupalan.

Lauantai aamuna viimein lähdimme lentokentälle ja suunta kohti Bangkokia. Okei, yritän kirjoittaa tästä viimeisestä päivästä Hanoissa nätisti. Se tosin tulee olemaan todella hankalaa. Lupaan yrittää kirjoittaa tästä päivästä myös jotain postiivista.
Päivä meni, no, siinähän se kului. Kun hotellilta olimme lähdössä Hanoista, oli lasku TAAS ihan jotain muuta kuin oli sovittu. Sitä sitten tovin siinä yritimme sopia, mutta kun on urpoja, niin silloin on. Ruokaa naamaan (se oli syötävää) ja automaatin etsintään. Se olikin sitten oma haasteensa. Kun selvisimme siitä, aloimme etsiä taksia lentokentälle. Tinkauksen jälkeen saimme ok tarjouksen eräältä kuskilta. Lentokentällä maksoin kyydin niinkuin oli sovittu, jolloin kuski alkoi valittaa että pitää maksaa vielä tietulli. Siinä sitten jänkättiin tovi ja paikalle saatiin kolme poliisiakin asiaa selvittämään. Kovasti kuski selitti että ovessa lukee jotain vietnamiksi ja lopulta kun sanoin että "jos minä puhun teille suomea, niin ette tekään minua ymmärrä" (suomeksi). Tämän todettua poliisit totesivat että nyt minä olen oikeassa, minkä jälkeen menimme etsimään oikeaa luukkua jotta päästään lennolle joskus.

Maija Poppanen meni ulos hermoja lepuuttamaan todella epäterveelliselle tavalleen ja meinasi saada poliisisedän pampusta kun tupakoi väärässä paikassa. Tässä välissä tajusimme että pienemmän aurinkolasit jäi taksiin. Lentokentällä soi myös palovaroitus, mutta se ei kuulemma haittaa. Liput ja passit tarkistettiin 6 kertaa ennen koneeseen pääsyä.

Kaikesta huolimatta olimme lähdössä matkaan avoimin mielin, sillä moni on sitä Thaimaata niin kehunut, joten odotettavissa on mukava miniloma Bangkokissa..vai onko sittenkään?


Lotte marketin vihannesosasto: kosteutetaan kasvikset

Aurinkoinen päivä Hanoissa

Kellokaupan ikkunasta bongattu

Leipomojen ikkunat ovat petollisen herkullisen näköisiä
Musiikkikaupan ikkunasta bongattu
Älä soita torvea!
Siinä menee kirjanpito..tai hankitaan onnea..
Puku illalla

Hanoin lentokenttä. Hei hei Hanoi pariksi päiväksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kynä sauhuamaan..